Muurasjärven lyhyt historia

Olen historiatekstin lyhykäisyydestään huolimatta pyrkinyt kuvaamaan monipuolisesti Muurasjärven lähihistoriaa. Paikallishistorian otteet ovat pääasiassa muurasjärveläiseltä Vilho Puraselta, joka on tallettanut arvokkaalla tavalla paikalliselämää ja Muurasjärven 1800-1900 vuosisadanvaihteen vaiheita kahteen julkaisuunsa. Lisäksi historiakatsauksessa on käytetty muita lähteitä, joista luettelo kirjoituksen lopussa. Historiatekstin kirjoittajana otan vastuun kaikista mahdollisesta tahattomista asiavirheistä itselleni.

Toukokuussa 2003 Heini Utunen

Kivikauden rikasta seutua

Muurasjärven kohdalla oli jääkauden jälkeen suurjärvi Muinais-Päijänne, joka ulottui Päijänteeltä Pihtiputaan Kolimajärvelle 8500-6900 vuotta sitten. Sulamakohtiin muodostui Muurasjärven vesistöt. Sen pinta oli yli 20 metriä nykyisen Päijänteen pintaa korkeammalla.

Pihtiputaan kunnasta löytyy huomattava määrä kivikautisia asuinpaikkoja. Näitä Muurasjärven kylän alueella ovat mm. hiekkaiset niemet Keidas ja Halmeniemi, peltoalueista Kivikko, Pitkänen, Männikkö, Viipylä, Metsälä, Koivukangas, Rimpisuo, Santaharju, Teini ja Auhtola. Lisäksi Vuohtojärvi on ollut tiuhaan asuttua.

Koivukankaan alueella on myös esihistoriallinen pyyntikuoppa-alue, joka sijaitsee noin 1300 m matkalla kapealla harjulla, jonka ulkopuolella on lisäksi yksittäisiä kuopparyhmiä. Muinaislöytöjä tehdään Muurasjärvellä jatkuvasti

Varhainen maanviljely

Luonnonoloiltaan Pihtiputaan kunta on itäistä metsäaluetta ja maanviljelykseltä savo-karjalaista kaskialuetta. Vesistöjen vuoksi asutus on keskittynyttä samoin kuin tiheillä läntisillä kyläalueilla.

Vuonna 1900 oli itsenäisiä tiloja, joilla asui kestejä, yli puolet kokonaismäärästä, kun taas torppia kuului vain noin kolmasosalle tiloista. Pihtipudas muodosti vuokraviljelmäkautenaan seka-alueen läntisen torpparialueen ja itäisen kaskialueen välillä. Sen olot kehittyivät omalaatuisiksi. Vuokraviljelmäasutus johtui pääasiassa tilattoman väestön voimakkaasta kasvusta ja sijoittumisvaikeuksista eikä niinkään halusta perustaa vuokramaita työväestön saamiseksi.

Kestiväestö ja yhtiöiden maanomistus ovat sinänsä samanlaisia ilmiöitä kuin itäisissä lääneissä. Myös vuokraehtojen keveys viittaa enemmän itään kuin länteen. Muurasjärvellä on asumatonta saloa vieläkin, kylä on kuin asuttu saareke salojen keskellä. Vuosisadan alussa ei ollut teitä ja koneellisia kulkuneuvoja. Kullakin ihmisten saavutettavissa olevalla alueella oli vain sen tuoton mukainen väestömäärän elatusmahdollisuus. Ylimääräisten ihmisten oli lähdettävä asutuskeskuksiin tai siirtolaisina töitä etsimään.

Maanvuokraolot olivat Pihtiputaalla suhteellisen hyvä. 19. vuosisadan vaihduttua ja väestön lisääntyessä vuokratiloja syntyi runsaimmin, itsenäisten tilojen määrä ei muuttunut juuri lainkaan. Vuonna 1910 oli kunnassa 286 vuokraviljelmää ja 128 alle 0,5 hehtaarin palstatilaa, joista osa oli myös mäkitupia. Itsenäisiä tiloja oli 170. Viljellystä maasta enemmistön, kaksi kolmasosaa eli 1400 hehtaaria omistivat itsenäiset tilat. Asukkaita jokaista 100 hehtaarin suuruista viljelysalaa kohti oli 246. Pitäjän vuokratilat sijoittuivat vesistöjen varrelle, Muurasjärven, Alvajärven, Koliman ja Elämäjärven rannat olivat kuin itsestään muodostuneet asutuiksi seuduiksi. Maa oli hedelmällisempää ja vedet turvasivat hallaa vastaan, samoin kulkutie oli olemassa automaattisesti. Mäkituvat sijaitsivat lähellä päätiloja, ne eivät viljelysmaan vähäisyyden takia pystyneet selviytymään omin tuotoin.

Puutavarayhtiöt eivät ostaneet niinkään viljelysseuduista, vaan ostivat syrjäisimpiä maita. Vuonna 1910 kunnan 103 771 hehtaaria käsittäneestä pinta-alasta vain 2 % oli viljeltyä, luonnonniittyinä oli alle neljä prosenttia ja metsänä 94 prosenttia. Vuokratilat pysyivät vuokratiloina, vaikka vuokramiehet vaihtuivat tai päätilakin siirtyi omistajalta toisele. Mikäli puutavarayhtiö osti tilan, jolla oli vuokramaita, jäivät torpat ja mäkituvat kaksinkertaiseen vuokrasuhteeseen: ne maksoivat vuokraa tilalle, joka itse oli puutavarayhtiön vuokratila.

Vuonna 1912 koko kunnassa oli neljäkymmentä yli 50-vuotiasta torppaa ja viisi yhtä vanhaa mäkitupa-aluetta. Maanviljelysolot kunnassa olivat olleet rauhalliset 1860-luvulta asti. Suhteet isäntien ja torpparien välillä olivat usein sopusointuiset. Usein torpan perustaminen tehtiin suullisella sopimuksella, jota vastaan torppari sitten vuosikaudet uurasti. Vasta vuokranmaksuun ryhdyttäessä allekirjoitettiin kirjallinen kontrahti.

Pihtipudas kuului 1910-luvun alussa Vaasan läänin vuokraviljelmistä rikkaimpiin kuntiin, vuokraviljelmiä oli 55 prosenttia. Tilaton väestö hankkiutui tuolloin yhä enenevässä määrin ansiotyöhön eikä pyrkinytkään perustamaan vuokratiloja. Muurasjärven torpille oli ominaista niiden voimakas muodostuminen lyhyessä ajassa tämän vuosisadan alussa. Muurasjärven torpparien kerrottiin halunneen rahavuokraan työviikkojen asemasta, mutta yritys oli rauennut isäntien vastustukseen.

Yhdistykset järjestäytyvät

Muurasjärvelle nuorisoseura tuli ilmeisemmin Pohjanmaalta. Ylioppilas Rauhala oli ollut esittelemässä toimintaa, jonka seurauksena nuorisoseura perustettiin 10.5.1908. Pihtiputaan nuorisoseura oli perustettu edellisen vuoden joulukuussa. Nuorisoseuratoiminta sitoi nuorisoa ja ohjasi sen harrastuksia parempaan suuntaan. Alussa seuran toiminta oli laimeampaa ja keskusteltiin sen tarpeesta. Oma lukutupa ei houkutellut nuoria ja sitä arvosteltiin kovasti.

Työväenyhdistys perustettiin luultavammin Muurasjärvellä vuonna 1906, mutta se oli nukuksissa alkuvuodet. Muurasjärven nuorisoseura oli perustettu jo edellisellä vuosikymmenellä, mutta sen suosio ei ollut kasvanut suuresti. Nuorisoseura oli kuitenkin pysynyt pystyssä ja sen talo, Toivola, perustettiin 1913, hieman ennen kuin kirkonkylän nuorisoseura osti Jukolan tontin ja rakensi talonsa sinne. Järjestötöiden todellisesta lisääntymisestä kertovat kylän nuorisoseuran jäsenien määrät. Vuonna 1914 Muurasjärven nuorisoseuran jäsenmäärä oli 53 ja kahden vuoden kuluttua jo tuplaantunut eli 107. Etenkin iltamatoiminta oli vilkasta. Pitkäjännitteiseen, nuorisoseuran aatteen mukaiseen työhön oli ihmisiä vaikea saada lähtemään mukaan. Aatteellinen työ oli muutamien valveutuneiden varassa.

Nuorisoseurat kasvattivat useita tulevia yhdistys- ja luottamushenkilöitä. Vuoden 1915 puoluerajojen jyrkentyminen vaikutti työväenpuolueeseen kuuluvien jäämiseen pois nuorisoseuratoiminnasta. Nuorisoseura ei itse halunnut politisoitua. Sen tehtävä oli aatteellinen ja kasvatuksellinen. Käytännössä nuorisoseuralaisista tuli kuitenkin maalaisliittolaisia. Saman vuoden maaliskuussa perustettiin sosiaalidemokraattinen nuoriso-osasto Muurasjärvelle. Se päätti pysyä erillään porvarillisista nuorisoseuroista.

Muurasjärven nuorisoseura oli 1910-20 vilkkaampaa kuin kirkonkylän vastaavan. Jäsenmäärä oli kylällä pienempi, muta kokouksia ja juhlia oli enemmän, samoin kirjasto oli ahkerammassa käytössä. Kokouksia, näytelmiä, puhetilaisuuksia ja iltamia oli yli puolet enemmän kuin Pihtiputaalla. Kirkolla järjestäytyminen oli mahdollista tietysti muissakin järjestöissä. Muurasjärven nuorisoseura kilpaili sekä oman järjestön Pihtiputaan osastoa vastaan, mutta myös kylän työväenliikkeen kanssa. Muurasjärvellä oli innostavia ja värikkäitä persoonia, jotka pitivät tapahtumia yllä.

1920-luvulla asetelma kääntyi toisinpäin, Muurasjärven toiminta väheni ja Pihtiputaan vilkastui. 1910 kunnallisjärjestön puheenjohtaja perusti Muurasjärven työväenyhdistyksen uudelleen. Varsinainen toiminta alkoi vasta 1915, kun Juho Hollanti muutti Sydänmaalta Muurasjärvelle. Näkyvimpänä merkkinä uudesta kaudesta oli työväentalo Tarmolan vihkiminen käyttöön 25.7.1915. Myös lehtiselostukset alkavat vuodesta 1915, jolloin sosialismin asema vakiintui. Luottamus liikkeeseen näkyi muun muassa lakkojen järjestämisenä ja vaatimuksina kannattajien aseman parantamisesta.

1910-ja 20-luvulla poliittiset yhdistykset ja urheiluseurat alkoivat viedä jäseniä aatteellisimmista ja henkisempiin harrastuksiin pyrkivistä raittius- ja nuorisoseuroista. Kun maalaisliiton järjestäytynyt toiminta ylsi Keski-Suomen pohjoisosiin, elettiin jo itsenäistymisen alkuaikoja. Noina vaikeina alkuaikoina työväenliike, nuorisoseurat ja raittiusliike veivät suurimman osan kansalaisten yhdistyksille antamasta vapaa-ajasta ja huomiosta.

Suuri voimainponnistus kylän koulun perustamiseksi

Pihtiputaan ensimmäinen kansakoulu perustettiin kirkonkylään vuonna 1877. Aluksi koulu oli vuokralla, koulutalo valmistui 1910. 1917-18 kirkonkylän koulussa oli 81 oppilasta. Tyttö-Kansakoulun perustamisesta päätettiin 1887, kansakoulun johtokuntaan valittiin naisjäseniä.

Muurasjärvellä opintien polut olivat kunnasta erillään. Vuoden 1886 kuntakokouksessa päätettiin, että Muurasjärvi erotetaan omaksi koulupiiriksi, mikäli kyläläiset rakentavat vuoden kuluessa päätöksen antamisesta koulun itselleen. Sitoumuksen teki kyläläisten puolesta Herman Heikkilä. Koulu valmistui vuodessa, ilman valtionapuja.

Muurasjärven koulun tilit käsiteltiin aina oppivelvollisuuden tulemiseen saakka erillään muiden koulujen tilinpidosta. Kunta avusti jonkin verran Muurasjärven koulua, mutta kyläläisten maksettavaksi jäi enemmän koulukuluja kuin muiden kuntalaisten.

1913 taksoituksessa äyristä 1,16 markkaa meni kansakoululle. Muurasjärven vastaavasta kului 2,00 markkaa. Lukuvuotena 1908-09 Muurasjärven koulussa oli 7 poikaa ja 12 tyttöä. Koulu sai kirjat ilmaiseksi. Kymmenen vuoden kuluttua lukukautena 1918-19 Muurasjärven koulun oppilasmäärä oli kasvanut 17 tyttöön ja 17 poikaan. Kunnallisvaikuttaja Juho Hollannin mukaan kuntakokousten aikaan keskusteltiin kylällä koulun liittämisestä muiden koulujen piiriin, mutta nurkkakuntaisuus vei voiton aina.

1922 perustetun kansakouluvaliokunnan tehtäväksi annettiin täyden oppivelvollisuuden toteuttaminen vuoden 1920 voimaan tulleen oppivelvollisuuslain mukaisesti. Kouluvaliokunnan esittämä täytäntöönpano-ohjelma muodosti kouluohjelman, jota toteutettiin seuraavat kaksi vuosikymmentä. Muurasjärveä koskivat mm. seuraavat tavoitteet: Untisella toimi oma supistettu kansakoulu vuokrahuoneistossa. Koulutalo rakennettiin syksyyn 1932 mennessä ja samalla koulu muuttuisi täydelliseksi kansakouluksi ja oppivelvollisuus tulisi voimaan. Kojosperän piirissä aloitti supistettu kansakoulu toimintansa vuokrahuoneessa 1931. Oma koulutalo rakennettaisiin 1937 syyslukukauden alkuun mennessä, jolloin myös jatko-opetus ja täydellinen oppivelvollisuus tulivat voimaan. Muurasjärven piirissä toimi 2-opettajainen yläkansakoulu omassa huoneistossa ja alakansakoulu vuokrahuoneistossa. Lisärakennukset tehtiin syksyyn 1933 mennessä. Oppivelvollisuus oli täydessä voimassa tuosta vuodesta lähtien. Uudistukset kuitenkin viipyivät sotien jälkeiselle ajalle.

Elinkeinot ja palvelut kehittyvät maa- ja metsätalouden ohella

Vuosisadan vaihteessa alettiin järjestää yhteiskuntatoimia. Paloturvallisuuden vuoksi kunta jaettiin jo vuonna 1886 kolmeen paloruotuun. Ensimmäiseen kuuluivat Alvajärvi ja Muurasjärvi. Jokaisella paloruodulla oli palosyynimiehet, joista Muurasjärvellä toimi vuosisadan vaihteessa ainakin maanviljelijä Juho Puranen. Tämän ruotumestarin tehtäviin kuului talojen tarkastaminen kerran vuodessa.

1910-lukua leimaa kehitys muun muassa työaikalainsäädännössä ja ammattiliittojen muodostumisessa. Uudet innovaatiot auto ja sähkö alkoivat vähitellen saada jalansijaa Muurasjärven kylälläkin.

Osuustoiminta-ajatus yhdessä maatalouden kehityksen ja maidonjalostuksen koneellistumisen kanssa loi meijeriteollisuuden. Ensimmäinen varma tieto pitäjän yksityismeijeristä on vuodelta 1891 Muurasjärveltä. Osuusmeijeri, jossa maidonjalostus oli kyläläisten yhteinen koneellinen yritys, tuli Muurasjärvelle vuonna 1912. Yleinen kehitys vei meijeritkin mukanaan, Muurasjärven meijeri lopetettiin vuonna 1941. Naapuripitäjien suuret meijerit tukahduttivat hyvin ja varhain alkuun päässeen pihtiputaalaisen meijeritoiminnan.

Vuokratilat alkoivat itsenäistyä vuoden 1918 lunastuslain oikeuttamina. Kehitys Pihtiputaalla oli rauhallista tuolloin ja koko seuraavan vuosikymmenen ajan. Vuonna 1929 oli kunnan 582 tilasta vain 65 enää vuokrasuhteessa.

Muurasjärvellä itsenäistyi 1920-1940 yhteensä 73 pientä, 1-5 lehmän taloutta. Toistakymmentä perhettä oli kestinä vieraissa asunnoissa. Palkat olivat pieniä ja ansiotyöt satunnaisia. Ei ollut työttömyysrahoja eikä lapsilisiä. Pihtipudas metsineen oli tuttua työntekijöille laajalla piirillä. Tukkisavotat toivat elämää läänin pohjoisille seuduille.

Talvisin Pohjanmaan lähipitäjistä oli siirtotyövoimaakin muun muassa Muurasjärvellä saamassa ansiotyömahdollisuuksia. Kesäisin tukkikämpät olivat heinämiesten asujaimistoina. Kortteesta ja sara- ja nevaheinästä niittämällä saatiin lisäheinää. Heinät ajettiin pois syksyllä maan routaannuttua ja lampien jäädyttyä. Korpitiet kiertelivät suurimmat mäet, ettei kuormien kanssa tarvinnut ajaa vastamäkeen. Syksyisin valtatien pohjat kunnostettiin ja louhikoiden yli tehtiin särkypuista kantava silta Muurasjärven uittopuu ajettiin joko Harikan tai Vuohtojärven rantaan. Ala-Karangalla tukkitie tuli Hautanevan kautta joko Saukkopuron tai Savipuron rantaan.

1920-30- luvulla tapahtui suurin muutos karjataloudessa, niin eläinten kuin tuotannon suhteen. Aikaa edelsivät metsälaitumet, kunnes apilaviljelykset alkoivat niitä korvata. Vuoden 1924 talvella pidettiin karjanhoito – ja AIV-kurssi. 1926 otti Pekkarilan Ville Muurasjärven kylän Osuuskassasta 6000 markkaa lainaa ja lähti Kuopioon maatalousnäyttelyyn, josta osti Sopu-nimisen sonnin ja niin perustettiin sonniosuuskunta.

Pihtiputaalla oli ollut kolme vakavaraista kauppiasta vuosisadan vaihteessa. Näistä muurasjärveläinen Eliel Mielityinen oli yksi. Hän oli aloittanut keräilemällä tavaraa Haapajärven ja Reisjärven kauppiailta kamarinsa nurkkaan ja sieltä niitä myynyt. Elielillä oli myös maatila. Hän puolusti yksityiskauppiaan perinnettä Muurasjärvellä, johon vuonna 1914 perustettiin osuuskauppa. Osuustoimintalaki oli tullut voimaan 1901, mutta kesti useita vuosia, ennen kuin aatteet levisivät ympäri Suomen.

Muurasjärven Osuuskauppa oli ensimmäinen Pihtiputaalta kaupparekisteriin merkitty liike. Kauppias Vihtori Kesänen oli alkanut muiden pienempien kauppiaiden kanssa tehdä yhteisostoja. Myymälä puuhattiin ja toiminta alkoi. 1920-luvun alussa osuuskauppa joutui vararikkoon. Ensimmäiset suuret tappiot syntyivät kansalaissodan aikana, kun osuuskauppa antoi maksutta tavaraa valkoisten huoltoon. Haapajärven osuuskauppa perusti konkurssin jälkeen huoneistoon sivumyymälän. Eliel Mielityisen kauppa menestyi osuuskaupasta huolimatta. Velaksimyynti esimerkiksi kesäisin auttoi maaseudulla, jossa tulokehitys ei ollut tasaista. Elielin poika Onni Mielityinen jatkoi kauppiassuvun toimintaa perustamalla vuonna 1930 Muurasjärven kauppayhtiön, jossa hän oli myymälänhoitajana ja hallituksen puheenjohtajana. Osakkeita oli aluksi 20 henkilöllä.

Muurasjärvellä oli kievari toimittamassa matkustajia Reisjärvelle ja Haapajärvelle. Ahon talo oli vanhin kievaripaikka ja Ville Sevón sen isäntä. Välillä kievarioikeudet olivat lainassa Vihtori Kesäsellä ja Eevert Herrasella. Muurasjärven kievareissa oli kaksi kyytihevosta, joilla oli kiireisimpinä aikoina tehty neljäkin kyytiä Alvajärvelle vuorokauden kuluessa. Aputaloina olivat kiirekausina Keskinen ja Pekkarila.

Rahatalouden tulo teki ostoskeskuksia, joista muurasjärviset käyttivät Kuopiota ja Kokkolaa asiointireissuihinsa. Vuonna 1920 ilmoitti postitarkastaja kunnalle, että Pihtipudas-Reisjärvi – postivuoro on lakkautettava. Valtuusto vastasi tähän, että postilinjaa ei missään tapauksessa saa lakkauttaa, sillä postinkulku on ennestäänkin valitettavan harva. Kunta ei vähävaraisuudesta johtuen voi avustaa postiliikennettä, mutta postinkuljettajien vaatimat palkkiot ovat kohtuullisia ja ne tulisi korvata postihallituksen toimesta. Postihallitusta kehotettiin harkitsemaan postimaksujen korottamista. Postinkulku kuitenkin lakkautettiin, mutta jo 1922 valtuusto päätti anoa Postihallitukselta postinkuljetuksen uudelleen asettamista kaksi kertaa viikossa Pihtiputaan ja Reisjärven postitoimistojen välille. Muurasjärveläinen maanviljelijä Hannes Sevón valtuutettiin ajamaan asiaa.

Sotien ja jälleenrakennuksen aika

1940-luvulla suoritettu asutustoiminta oli yksi merkittävin tekijä pitäjän eloistumisessa. Sodanjälkeinen asuttaminen oli Pihtiputaalla aivan omaa luokkaansa, suurempaa kuin missään muussa Keski-Suomen läänin alueella verrattaessa pitäjän pinta-alaan ja käytettyyn maa-alaan. Pihtiputaalla käytettiin kolmasosa kunnan pinta-alasta sodanjälkeiseen asuttamiseen. Maatalousministeriön asutusasianosaston laatiman sijoitussuunnitelman mukaan Pihtiputaalle sijoitettiin pääasiassa Sortavalan maalaiskunnan pohjoisosan maataloussiirtoväkeä.

Alkuperäisen asutussuunnitelman mukaan piti kuntaan asuttaa yli 300 siirtolaisperhettä. Suurin osa karjalaisista ei kuitenkaan ollut tyytyväinen osoitettuun tilaan ja vain 64 perhettä jäi pitäjään uudismaata raivaamaan. Asutettavia jouduttiin tuomaan maasta kieltäytyneiden tilalle vielä muualta.

Rintamasotilastiloja perustettiin pääasiassa Pohjanmaalta, mutta myös muualta kotoisin oleville rintamamiehille. Kunnan asutustilalliset ovat kotoisin kaikkiaan 62 eri pitäjästä. Siirtolaisille pyrittiin antamaan suunnilleen menetetyn tilan kokoinen maa-alue tai suurempi, sillä Keski-Suomen viljelyolosuhteet poikkeavat huomattavasti Sortavalan vastaavasta.

Muurasjärvellä oli pääasiassa Sortavalan evakkoja ja Pohjanmaan rintamasotilaita. Uuden pihtiputaalaiset olivat lapsirikkaita perheitä, joissa oli keskimäärin yli viisi lasta. Asutustoiminnan välittömänä seurauksena perustettiin Muurasjärven kylälle kaksi koulua, Kojola ja Särkiharju.

Tyypillinen piirre asutuksille oli sen keskittyminen yhtenäisiksi asutusalueiksi. Se oli sodanjälkeisen asutustoiminnan eräs pääperiaate. Muurasjärvellä tämä näkyi ennen kaikkea Junganperällä, jonne asutettiin 27 tilaa ja Savijärvi 21 uudella tilalla. Kojolan Lusikkanevalle asutettiin 16 tilaa. Pihtiputaan kunnan siirtoväen selkeät taajamat ovat Muurasjärvellä ja Kärväskylällä.

Paikallisten asukkaiden myönteinen suhtautuminen, laaja asutustieverkko ja teiden korkea taso olivat syitä, jotka tekivät asutetuista tyytyväisiä tiloihinsa. Rakennusolosuhteet sekä asuintilojen että maanmuokkauksen kannalta olivat vaikeimmat läänin pohjoisosissa ja siksi Pihtipudas saikin puolet valtion läänin kautta sijoittamista rakennusavuista. Pahiten asuttajia koetteli tilojen hallanarkuus, metsäpinta-alan pienuus ja velkaantuminen. Työn kovuus aiheutti useita sairauksia.

Vuonna 1944 Muurasjärvi oli toiseksi suurin keskus väkimäärältään, heti kirkonkylän jälkeen. Asennoituminen uusiin asukkaisiin oli pääasiassa myönteistä. Paikkakunnan nuoriso otti yhteen uusien tulokkaiden kanssa ja tanssipaikoilla jouduttiin nyrkkitappeluihinkin. Muurasjärven metsätyömiehet pelkäsivät asutustoiminnan alkuvaiheessa työpaikkojensa menettämistä. Kokemukset kantaväestön suhtautumisesta maanlunastuksiin luonnollisesti vaihtelevat. Rakennustalkoot ja tiekokoukset hoidettiin useimmiten naapurusten kanssa yhdessä.

Muurasjärvelle perustettiin Karjala-seura, joka toimikin aktiivisesti. Rintamasotilailla olisi ollut mahdollisuus periaatteessa palata synnyinseudulleen, mutta he kokivat asutustoiminnan onnistuneen ja tehneen elämästä pysyvän kylällä ja suurin osa jäi kylälle.

Käsityötaidot, maanviljelystavat, ruokakulttuuri ja rakennusperinteet sekoittuivat eri kansanryhmien välillä. Kylä laajeni, rakentaminen lisääntyi voimakkaasti, metsät hävisivät, kouluja rakennettiin ja työt lisääntyivät, vaikka sivuansiot vähenivätkin useissa tapauksissa.

Oma kirkko kylälle

Pihtipudas erotettiin Viitasaaren seurakunnasta 1863. Vuosisadan kirkkoitsenäisyyden juhlavuonna 1963 saatiin rakennettua valmiiksi ja vihittyä Muurasjärven kirkko. Hautausmaa oli ollut jo kolme vuosikymmentä tätä ennen. Kun muurasjärveläisten pitkään odottama siunauskappeliksi sopivaa kyläkirkkoa ei alkanut kuulumaan, keräsivät kyläläiset talkoilla lähes 1000 tukkipuuta. Puut sahattiin ja työn saivat urakaksi pitäjän miehet, veljekset Kivivuori.

Rakkaus omaa kyläkirkkoa kohtaan näkyy selvästi kirkonkellorahaston kartuttamisessa ja monissa eri lahjoituksissa. Kirkon kokonaiskustannuksista noin kahdestoistaosa koostui lahjoituksista. 1960-luvun suurin ja voimia vaatinein tapahtuma oli kirkon rakentaminen. Sahapuut ehtivät jo tummumaan homehtumisen ja pilaantumisen pelko alkoi tulla, kun kirkon rakennusmääräys vain viipyi. Ennen seurakuntavaaleja kerättiin linja-autollinen väkeä Muurasjärveltä äänestämään kirkolle, jossa vaalitoimitus siihen aikaan pidettiin. Kirkkovaltuustoon saatiin ennätysmäärä kyläläisiä ajamaan kirkonrakennusasiaa. Raimo Pihkala puolsi kylän kirkkohanketta.

Kaatuneiden kivipatsas saatiin taiteilija Ilmari Virkkalalta, jolla oli veistoon sopiva paja, jossa patsas tehtiin. Hautausmaa ylläpidettiin kyläläisten voimin, samoin Lotat ja Martat pitivät kukissa sekä sankarihaudan että muun hautausmaan ylläpidon.

Urut on myöskin talkoorahoin kustannetut. Kirkon vihkimistilaisuudessa jäi ylimääräisiä leivoksia, ne myytiin ja laitettiin urkurahaston pohjaksi. Urut tulivat kirkon kaunistamisrahaston kautta tulleet. Rahasto on vielä nytkin hankkinut uusia kirkkohopeita joulun alla 2002.

LÄHTEET

Kohvakka, K. (1989). Luvattu ja lunastettu maa. Vuoden 1945 maanhankintalain vaikutus Pihtiputaan Muurasjärven kylään. 146 s. Jyväskylän yliopiston monistuskeskus, Jyväskylä. Korhonen, T. (1999). Maaseudun elämäntavan muutos. Löytönen, Markku & Kolbe Laura. Suomi. Maa, kansa ja kulttuurit, 134-155. Gummerrus Kirjapaino, Jyväskylä 1999. Pihtiputaan kirja 1. (1964). Toim. Lappalainen, J. T. 447 s. JKKY:n kotiseutusarja n:o 2. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino, Pieksämäki Puranen, V. (1997). Kylä elää. 97 s. Kopi-Jyvä. Jyväskylä. Puranen, V. (1995). Muistojen muistoja. 161 s. Kopi-Jyvä, Jyväskylä.